sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Samaan aikaan toisaalla - mökki palasiksi

Jotta mökki saadaan pystytettyä niemelle, niin se pitää ensiksi saada purettua osiin. Mökki on ilmeisesti jo kerran aiemmin siirretty nykyiselle paikalleen, paras arvaus lienee 60- ja 70-lukujen vaihteessa. 


Ennen purkutöiden aloittamista hirret merkittiin, jokainen seinä omalla värikoodillaan. Imatran Voiman vanhat sähkötolppien metalliset numerokyltit olivat huippulöytö varastosta tätä varten.



Vanhat kattotiilet purettiin ja osa lahjoitettiin paikalliselle kalastusseuralle uusiokäyttöön.



Mökin sisäseinät ja -katto oli paneloitu. Kuten arvelimmekin, kauniit hirret oli lovettu koolauksia varten. Onneksi pettymys ei ollut ylitsepääsemätön, koska olimme jo suunnitelleet, että seinät kuitenkin paneeloidaan uudestaan. Purettu puutavara lahjoitettiin polttopuiksi.


Kattojen alta löytyi kattolämmityselementit sekä mieletön määrä sähköjohtoja. Nykyistä saunaa oli lämmitetty joskus hieman rankemmalla kädellä, kaikki puutavara siellä oli varmasti lämpökäsiteltyä.


Välikatto oli hyvin eristetty. Ensin sieltä imuroitiin pois 25 cm puhallusvillaa, jonka alta löytyi 20 cm sahanpurua ja hiekkaa sekä vielä 20 cm mineraalivillaa. Lapiohommiksihan se lopulta meni. Sahanpurut ja villat pölisivät kamalasti - hienoa hommaa kesän kuumimpina päivinä. Saldona kuusi traktorin peräkärryllistä roskaa.



Välikaton eristeiden lapioinnin yhteydessä pistettiin katto palasiksi. Meillä oli hyvä onni säiden suhteen. Koko purku-urakan aikana satoi vain kahtena päivänä - mutta tietysti juuri silloin, kun katto oli saatu purettua. Pressuilla sai aikaan mukavan kattouima-altaan.



Katon rakenteiden purkamisen jälkeen päästiin vihdoin käsiksi hirsiin.



Hirsien purkuavuksi vuokrasimme nosturin, jolla suurin osa hirsistä nosteltiin pois paikoiltaan. Kolmen tunnin urakoinnin jälkeen jäljellä oli enää kolme alinta hirsikiertoa.


Hirret siirrettiin mökkitontille metsäkoneen avustuksella. Kuivatkin hirret painavat uskomattoman paljon. Hikeä, kirosanoja ja loistavaa talkooväkeä! Talkooväki ruokittiin revityllä possulla ja suvun pienimmät pitivät hauskaa Seikkailujen Saarella.



Hirret pinottiin seinien värikoodien mukaisiin kasoihin, alimmaiset hirret päällimmäisiksi, jotta pystytysvaiheessa ei tarvitsisi ihan jokaista hirttä siirtää edestakaisin.


Kolme kovaa muistilistaan seuraavaa projektia varten:
1. Muista merkitä hirret hyvin ja aikatauluta työvaiheet.
2. Käytä apuna konevoimaa - kaikkea ei tarvitse tehdä hauiksilla.
3. Kerro kaikki piillä - purkujätettä tulee ainakin kolme kertaa enemmän kuin kuvittelet.


2 kommenttia:

  1. Huh, on teillä ollut urakka! Tsemppiä kasausvaiheeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä varmasti tarvitaan. Josko pääsisimme veittämään harjannostajaisia syksymmällä?

      Poista