torstai 8. elokuuta 2013

Kesäkurpitsaa ja tummaa suklaata

Mummolassa kesäkurpitsat tuottaa satoa hurjasti. Tämän innoittamana tartuin yksi ilta kauhan varteen rakentamisen lomassa ja kokeilin kesäkurpitsakakun reseptiä, jonka löysin Kotiliesi-lehdestä. 

Kakusta tuli oikein mehevä ja jos ei tietäisi sen sisältävän kesäkurpitsaa, niin ei voisi millään arvata. Kakku on hyvin porkkanaleivosmainen. Seuraavan kerran jätän kyllä tuon kanelin pois, mielestäni se toi kakkuun jouluisen vivahteen. Pakko reseptiä oli muutenkin hieman muutella - tottakai.


Kesäkurpitsa-suklaakakku

100g tummaa suklaata
5 dl kesäkurpitsaa raastettuna
3 munaa
2,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
(1-2 tl kanelia)
2 tl leivinjauhetta
0,5 dl kaakaojauhetta
125 g voita sulatettuna tai 1,5 dl rypsiöljyä

Kesäkurpitsa raastetaan karkeaksi raasteeksi. Sulatetaan suklaa joko vesihauteessa tai mikroaaltouunissa. Sekoitetaan kuivat aineet keskenään.

Vatkataan munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistetään muut aineet varovasti vaahdon joukkoon. Kaadetaan taikina halkaisijaltaan 24 cm voideltuun irtopohjavuokaan. Paistetaan 175 asteessa noin 40 minuutin ajan. Annetaan jäähtyä ja säilytetään yön yli jääkaapissa vetäytymässä ennen tarjoamista. Tarjoillaan tuoreiden marjojen ja kermavaahdon/vaniljakastikkeen/jäätelön kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti