Ainoa haasteellinen osuus perjantaiherkun valitsemisessa oli paikallisessa alkoholiliikkeessä. Sopivan viinin löytäminen oli henkilökunnalle vaikeaa ja lopulta päädyimmekin italialaiseen olueen, mikä täydensi sopivasti pastan makuja.
Munakoiso-kanttarellipasta alla carbonara (neljälle)
suolaa
1 pieni
munakoiso
300 g
kantarelleja
1 rkl
voita
3 rkl
oliiviöljyä
100 g
parmesania raastettuna
4
kananmunankeltuaista
mustapippuria
lehtipersiljaa
silputtuna
360 g pastaa
Leikataan munakoiso kuutioiksi, ripotellaan kuutioiden päälle suolaa ja annetaan hikoilla noin 20 minuuttia. Kuivataan suolavesi pois talouspyyhkeen
avulla.
Paistetaan munakoisot oliiviöljyssä, kunnes ne alkavat
kevyesti ruskistua. Nostetaan munakoisot talouspaperin päälle, jotta saadaan imeytettyä liika öljy pois. Lisätään pannulle voita ja hieman oliiviöljyä ja ruskistetaan kanttarellit, jotka maustetaan suolalla ja pippurilla. Lisätään mukaan
munakoisot ja silputtu lehtipersilja. Keitetään samalla pasta ohjeen mukaan.
Sekoitetaan 75 g raastettua parmesania ja kananmunankeltuaiset. Kun
spagetti on valmis, valutetaan se. Sekoitetaan sienet, munakoiso ja pasta keskenään, lisätään muna-juustoseos ja sekoitetaan, jotta munaseos kypsyy tasaisesti
pastan joukkoon. Lisätään hieman keitinvettä jos pasta tuntuu liian kuivalta. Tarjotaan maun mukaan pinnalle raastetun parmesaanin ja mustapippurin kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti