maanantai 1. heinäkuuta 2013

Pohjapiirroksen pyörittelyä

Mökimme pieni koko rajoittaa eri toimintojen sijoittelua ja haaveet ovat useammin suuremmat kuin olemassa olevat neliöt. Mäkkiin kuitenkin tarvitaan keittiö, tila ruokailulle, makuusoppi, söilytystilaa vaatteille sekä oleskelutila. Ipanan valtakunta tulee parvelle, jonne johtavien tikkaiden sijoittelu meinasi tuottaa harmaita hiuksia.

Aikamme eri pohjaratkaisuja pyöritettyämme, otin puhelimen kauniiseen käteeni ja soitin kotimmekin suunnitelleeseen sisustussuunnittelijaan. Hänen avullaan löysimme nopeasti sen oikean punaisen langan. Taas kerran voin todeta, että ammattilaisen käyttäminen maksaa itsensä nopeasti takaisin ja lopputulos on monta kertaa parempi kuin mihin itse olisimme päätyneet.



Halusimme makuusopesta mahdollisimman kompaktin ja sinne rakennetaankin sänky seinästä seinään. Oleskelutilaan sijoitetaan ikkuna- ja päätyseinälle kiinteä sohvasänky (daybed). Keittiötoiminnot jakautuu osittain kahdelle seinälle ja tikkaat parvelle tulee eteistilaan. Tuo eteinen on yksi suunnittelijan loistavista ideoista, omassa kaavailussa tuohon kohtaan olisi tullut pelkkää hukkatilaa ja tikkaat parvelle olisi joutunut sijoittamaan ihan takan piipun viereen.

Parvi sijoittuu makuutilan ja oleskelutilan päälle. Muuten mökki tulee olemaan avointa tilaa kattoon saakka, jotta saamme lisää tilan tuntua. Keittiö on pieni ja en halunnut sinne kiinteitä yläkaappeja ollenkaan, ne korvataan klassisilla String-hyllyillä. Jääkaappi sijoittuu sitten eteisen seinää vasten, haaveissa on retromallinen kaappi, joka saakin olla paraatipaikalla.

Järvi avautuu ruokailutilan ja oleskelutilan ikkunoista ja sinne suuntaan on myös kulku terassille. Itseasiassa myös keittiön ja ruokailutilan välisestä ikkunasta on näkymä järvelle ja olemassa olevan rantasaunan suuntaan.

Olemme todella tyytyväisiä tähän suunnitelmaan ja nyt myös pintamateriaalit on valittu. Siitä pian erikseen. Suunnitelmaan kuuluu myös tekstiilisuunnitelma. Valmiin ostoslistan kanssa on helppo täydentää jo olemassa olevia kalusteita. Näin vältytään taatusti monelta virhehankinnalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti