sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Tätä mökkiä ei kyllä routa siirtele

Vaikka tiesinkin, että pohjatöihin tulee uppoamaan aikaa ja vaivaa, niin kyllä se soran määrä löi taas ällikällä. Mökkitontilla on pohjatyöt nyt valmiina ja perustus odottaa ensi viikolla alkavaa mökin pystytystä.

Tästä lähdettiin liikkeelle keväällä. Sorapeti (paksuus yli 1,5 metriä) oli saanut painua talven ajan ja roudan sulamisen jälkeen pääsimme jatkamaan pohjatöitä. Perustustenkin malli muuttui matkan varrella astetta mutkikkaammaksi.

Koska tontti viettää rantaan päin takana jyrkästikin, niin sadevesien valumisen estämiseksi sajaojaputket kaivettiin paikoilleen ensimmäisenä. Sitten sorapedin päälle tuotiin kalliomursketta kapillaarikatkoksi.



Seuraavaksi valettiin antura ja taas täytettiin alustaa kalliomurskeella. Anturan alle laitettiin eristelevyä (100 mm). Anturan läpi vedettiin myös putket tulevaisuutta ajatellen keittiön vesipisteelle sekä optio sisävessaa varten.



Anturan ympärille tarvittiin myös routaeristys ja taas lisää soraa. Rannanpuolelle valettiin anturavalun yhteydessä myös perustus terassia varten. Onneksi tontille pääsee isoillakin koneilla, lapiohommissa olisi usko ja voima loppuneet heti kättelyssä.




Tämän jälkeen päästiin vihdoin muuraamaan perustukset eristeharkoista (240 mm). Tarkoituksena on nostaa mökin sisäkorkeutta 40 cm, jotta parvelle saadaan lisäkorkeutta.



Viimeiseksi sokkeli tasoitettiin kuitulaastilla. Seuraavaksi päästäänkin sitten nostamaan hirsiä kehikon päälle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti