keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Sunnuntaikana

Hyvä sunnuntairuoka kypsyy itsekseen uunissa ja jättää vapaapäivän muuhun käyttöön. Meillä sunnuntaisin syödään aika usein sunnuntaikanaa, jonka esikuva on alunperin Jamie Oliverin käsialaa. Ohje hakkaa mennen tullen kaupan valmiit grillatut viritelmät. Kanasta tulee tällä ohjeella ihanan mehevää.

Jos jostain saat käsiisi luomukananpoikaa, niin tartu kiinni koivesta, mutta näin pikkukaupungissa ostoskoriin tarttuu usein ihan tavallinen pakastebroileri, mikä ei tällä ohjeella ole synti sekään. Jos käytät pakastettua kanaa, niin sulata se hitaasti jääkaapissa ja nosta huoneenlämpöön vähintään tuntia ennen valmistusta.




Paahdettua kanaa ja juureksia

1 kokonainen broileri
1 sitruuna
6 kpl valkosipulin kynsiä
50 g voita
reilu nippu tuoreita yrttejä maun mukaan (basilika, persilja, oregano, timjami)
sormisuolaa
mustapippuria myllystä

Lisäksi
6 jauhoista perunaa
2 porkkanaa
1 bataatti
2 punajuurta
2 punasipulia
oliiviöljyä
sormisuolaa
voita nokareina
(hunajaa)

Hienonnetaan yrit ja sekoitetaan ne pippurin sekä suolan kanssa hieman pehmenneen voin joukkoon tahnaksi. Pestään sitruuna hyvin ja pilkotaan se lohkoiksi.

Laitetaan kana kannelliseen uunipataan ja viilletään koipipaloihin muutama viilto kypsymisen nopeuttamiseksi. Irroitetaan varovasti kanan nahka rintapalojen päältä työntämällä sormet rintalihan ja nahkan väliin. Varotaan, ettei nahka repeä, vaan siitä muodostuu tasku. Tungetaan voi-yrttiseosta muodostuneeseen taskuun nahan alle. Lisäksi hierotaan seosta koipipalojen viiltoihin. Asetaan valkosipulin kynnet ja lohkottu sitruuna kanan vatsaonteloon. Paistetaan uunissa kannen alla ensin 180 asteessa noin puolitoista tuntia, minkä jälkeen poistetaan kansi ja otetaan rapea pinta nahkaan jatkamalla paistamista 225 asteessa noin viidentoista minuutin ajan.

Heti kun kana on laitettu uuniin, valmistellaan uunijuurekset paistamista varten. Kuoritaan ja lohkotaan juurekset sekä sipuli. Asetellaan ne leivinpaperin päälle uunipellille ja valutetaan hieman oliiviöljyä niiden päälle. Lisätään maun mukaan suolaa ja muutama nokare voita. Kastellaan leivipaperiarkki vedellä ja asetetaan se juuresten päälle, näin ne eivät kärähdä uunissa.

Kun kana on ollut uunissa tunnin verran, lisätään myös juurekset uuniin kypsymään samaan aikaan. Kun uunin lämpötila nostetaan kypsennyksen loppuvaiheessa, otetaan samalla myös juureksien päällä suojana ollut leivinpaperi pois, jotta juureksiin saadaan kaunis pinta.

Kanasta irtoavasta paistoliemestä kannattaa tehdä lisukkeeksi kastike lisäämällä siihen hieman vettä, suurustamalla se vehnäjauhoilla tai Maizenalla. Mausteeksi kastikkeeseen hieman curryjauhetta ja mustapippuria sekä tarvittaessa hieman suolaa. Lopuksi lisätään loraus kuohukermaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti