sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Savumuikkuja ja risusavottaa

Mökkitontilla kaadettiin torstaina pohjan tieltä puita; iso kiitos kuuluu ihanalla pikkuveljelleni! Kätevää, kun ammattilainen löytyy lähipiiristä. Kaadetut puut viedään jo huomenna maanantaina tontilta sahalle. Kaivuri tulee sitten keskiviikkona. Eli viikonloppu kuluikin arvattavasti risusavotassa. 

Tästä lähdettiin liikenteelle.



Puu kaatuu.



Tukkien lisäksi saatiin valtava määrä polttopuuta.



Sekä niitä risuja. Järvinäkymä avautuu hienosti. Ihan rannassa kasvaa vielä muutama iso kuusi, jotka kaadetaan sitten talvella järven jäälle, jottei pihan kuntta ja kivien sammalpeitteet tuhoudu.



Viikonlopun parasta antia olivat myös tuoreet savumuikut.



Savumuikut

muikkuja
leppälastuja
merisuolaa
vettä
savustuspönttö ja nuotio

Perataan muikut puhkomalla. Otetaan muikku käteen vatsapuoli ylöspäin kalan pään osoittaessa muikun puhkojaa kohti. Toisen käden etusormen ja peukalon väliin puristetaan muikun kiduskaaren takana olevat evät ja repäistään ne irti. Tarkoituksena on saada kalasta irti edellä mainittujen evien lisäksi kalan kidukset sekä sisäelimet. Kalan vatsaa ei saa puristaa, koska muikun suoli saattaa katketa kalan kiduksia ja eviä irrotettaessa. Muikkuja puhkottaessa sen vatsaa ei varsinaisesti avata, näin kala ei valmistettaessa kuivu. Huuhdellaan lopuksi muikut lävikössä runsaalla vedellä.

Asetellaan savustuspöntön pohjalle 1 - 2 kourallista leppälastuja. Ladotaan muikut sävustuspöntön ritilälle, suljetaan savustuspöntön kansi ja paistetaan hiljaisella tulella noin puoli tuntia. Muikut ovat valmiita, kun niiden väri on kauniin kullanruskea ja selkäevä irtoaa helposti.

Muikkujen kysyessä keitetään 10 % merisuola-vesi-liuos. Kypsät muikut suolataan maun mukaan noin 20 - 30 sekunnin ajan kiuhuvassa suolavedessä. Nostetaan tarjolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti